Hevoset rokotettiin eilen joten äiti kävi hoitamassa karsinat yms. päivällä jo. Saavat olla ihan vaan tänään. Mitään ihmeellistä ei oikeesta ole tapahtunut. Ateenaa olen yrittänyt saada mahdollisimman mukavaksi ratsastaa ja kerta kerralta se tuntui paljon mukavammalta.
Velulla taas ollaan puhailtu kaikkee erinlaista. Välillä menty ilma satulaa, irto juoksutettu ja kerran jopa hypätty. Vellu vaikutti viime viikolla hieman tylsistettyneeltä ja olen yrittänyt saada pikkumiehen mielentilaan nostettua.
Nyt lopuksi laita satunnaisessa järjestyksessä kuvia. Joiden ajan kohta on mennyt ja kuvaajatkin ovat ketä sattuu. Eikä ole aika järjestyksessä.
| Vellu talvella hyppytreeneissä. Porvoossa |
| Orimattilasta |
| Orimattilasta |
Ei tullut yhtään sikailu sinkoilua. Jännittynyt Vellu oli joka rökitti pisteissä paljonkin. No ei mietitä sitä että vastuksena oli Siiri Kyrö yms. ratsuttajat.
| Orimattilasta |
| Järvenpäästä |
| Järvenpäästä |
Kotona meille on käynyt Vellun emän entinen omistaja Laura Vänskä pitämässä yhden tunnin. Ja aijomme pyytää häntä udestaankin heti kun saamme Vellun kuntoon taas. Sen tunnin aikana minulle selvisi miten vinoon olen Vellun antanut mennä. Ehkä jonkun muunkin pitäisi käydä herran kyydissä jonkin päivä jotta selviäisi onko herra edes kehittynyt mihinkään suntaan.
Ateenasta minulla ei ole omalla koneellan juuri ollenkaan kuvia...
Ateenasta on jäänyt kuvat hieman vähäiselle...
Pitäneen tehdä asiaan korjaus!
Kuvat ovat viime talvelta. Ateena on saanut hyvin kasvatettua karvaa ja mahaa... Onneks ei oo enää noin turvonneen näköinen
Ei kai tässä muuta ihmeempää. Katsellaan taas joskus.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti