Tässä haasteessa on tehtävä:
1. Kiitä bloggaajaa jolta sait haasteen
2. Lisää The Versitale Blogger Award-kuva postaukseesi
3. Kerro 7 satunnaista faktaa itsestäsi
4. Nimeä 15 bloggaajaa
5. Ja kerro heille haasteesta! :)
Kiitos Laura tästä.
1. Olen todella kateellinen
Piirre josta haluisin päästä eroon. Asian ei tarvitse olla kuin esimerkiksi sellainen että jonkun muun hevonen kulkee maastossa paremmin kuin kumpikaan omista. En tiedä johtuuko tämä siistä, että minulle on aina opetettu että "vain voitto on tärkein!" Sillä vaikka minulla olisi mennyt oikeasti hyvin mutta jollain muulla menee vielä paremmin otan sen todella nokkiinsa. Tai sitten joku on ostanut esim. uudet pintelit, minulle tulee heti sellainen olo et miks mä en saa mitään uutta koskaan... Vaikka todellisuus on sitä ettei meijän talouteen ostetaa yhtään mitää vähän aikaa jos ei vanhoja aleta ensin hävittämään.
2. Olen ujo ja arka
Ainakin aluksi jos en tunne kunnolla. Sillä lähimmät tutut tai kaverit kumoisivät tämän väitteen sillä olen omalla tavalla yllytyshullukin. Mutta enemmän ujo ja arka. arkuus on tullut nyt lähi vuosia vastaan sillä jos joku muistaa minulta murtui häntäluu tuossa aika tarkallee vuosi sitten. Vellulla maastoon lähteminen on edellenkin suuren itsetunnon kanssa kamppailu ( jos nyt voi sanoa) mutta en uskalla vieläkään lähteä Vellun kanssa maastoon kuin loppukävelemään...
3. Ikävöin paljon vanhoja asioita
On monta asiaa mitkä toivoisin saavani edes päiväksi takaisin. Yksi niistä on valmennukset joissa kävimme kunnon porukalla Ruohojärvellä. Porukkana oliminä&Ateena, Laura & Sandy -poni ja Milla& Pete. Matka silloiselta tallilta oli max 4km joten alku ja loppu kävelimme useinmiten matkan. Niistä reissuista on jäänyt vaan niin hyviä muistoja!
4. Olen aina ollut esteratsastaja
Vaikka nykyään haluan enenmmänkin olla monipuolinen hyväratsastaja. Ennen en uskaltanut/kehdannut mennä kuin pakosta koulukisoihin. Asiat kuitrenkin muuttui Vellun tullen ja Ateenan kantakirjauksen. Silti esteet on lähellä sydäntä vaikka joka kerta jännitän aina vaan enemmän
5. Olen pikkutarkka
Tämä asia on hieman kaksin piippunen asia sillä on kuitenkin asioita joissa haluisin olla vielä pikkutarkempi. Haluan olla tasmällinen miltä hevoseni näyttää kuin lähden tallista ja illalla kuin lähden tallsita viikkaan loimet aina tietyllä tavalla. Jos onkun muun viikkaus ei miellytä silmääni teen sen itse uudestaan. Mutta on paljon asioita joissa haluaisin olla vielä takempi. Kuten kaappien järjystyksessä pito ja varusteiden pesussa. Ns. pikku-kaappi pysyykin vielä järjestyksessä mutta loimi kaappi on aina räjähtämisen jäljiltä. Ehkävielä joku päivä opin.
6. Haaveilen paljon
Tietysti ihmisellä saa olla paljon haaveita mutta minusta tuntuu että itseltäni löytyy välillä hyvinkin outoja haaveita jotka saisi toteutettuakin mutta sitten tulee saamattomuus vastaan. Samalla kuin haaveilen myös himoitsen aina kaikea uutta ja ihanaa.
7. En viihdy ihmis paljoudessa.
Tämän piirteen olen perinyt isältäni joka ei suostu edes ruokakauppaan menemään jollein ole täysin pakko. Ruokakauppa ei ole minulle este ja muutenkin tykkää kuitenkin käydä esim HIHS:ssä ja lätkäpeleissä mutta kauppakeskukset jotka huokuu sellaista negatiivisuutta minun mielestäni. Ja minusta tuntuu että kaikki kävelevät vaan nenäpystyssä mulkoillen ohi.
Lähetän haasteen vain Sannalle ja Amandalle.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti