keskiviikko 29. elokuuta 2012

Kirottu kone!

Niinpä niin... Kirjoitus intoa olisi mutta se tulee aina päiväs aikaa ja tämä iki ihana pöytäkone ei suostu lisäämään minkäänlaisia kuvia yms. Eli kirjoittelut ovat jääneet vaan luonnoksiksi ja suunnittelen aina että kyllä minä julkaisen nuo sitten kun pääsen koti koneelle. Ja haaveksihan ne on jäänyt. Ehkä tässä tulee muutos kun tulee talvi ja pimeetä niin ei huvita pihallakaan olla. Ja toivotaan että kuin talvi sieltä jossain vaiheessa saapuu niin minun ratsastukset eivät lopahda kentän huonosta kunnossapidosta tai sitten sen takia etten pääse maneesii kuin vasta klo 20 jälkeen.

Muita asioita jotka aijon nyt tässä kuvattomassa tylsässä tiivistelmässä kertoa on että me olemme Vellun kanssa käyneet maastossakin jo laukkailemassa! Juu tiedän ongelma on johtunut koko ajan kuskin pelkäämisestä mutta pikku hiljaa hyvä tulee. Niin ja vuoden tavoitteet Vellun kanssa täytetty! Eli startasimme ekan A:n ja saimme hyväksytyn tuloksen! Eikä oltu edes jumboja!

Ateenalle kuuluu myös hyvää. Ensi kevään astutus kutkuttelee kovasti mutta kuitenkin pitää yrittää ajatella myös järjellä eikä vaan tunteella. Ateena on ollut niin hyvä kuin "huono" tosin olemme jättäneet siltä kokonaan pois "kiimarehun" jonka seurauksena tamman kiimat ovat hieman voimakkaammat kuin hetki sitten.

Nyt koitan palata jo tänä illalla kertomaan kuvien kera viime kisoista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti