maanantai 27. toukokuuta 2013

Anders Sucksdorff 18.-19.5.2013

Viikonloppuna meillä oli EqB-Teamin kanssa Anders "Antti" Sucksdorffin valmennus klinikka.
Viikonloppuun oli taas kaikki mahdollinen ja mahdoton laitettu päällekkäin joka meinasi tuottaa hieman ongelmia. Perjantaina aloitin tavaroiden pakkauksen ja hevosen pesun sillä lauantai aamulla oli muutenkin jo suht aikainen lähtö. Jäimme Vellun kanssa Pinkille yöksi sillä Iivarilla oli sunnuntai aamusta näyttelyt.

Lauantai aamuna letitin Vellun ja pakkasimme loput tarvittavat tavarat autoon ja nokki kohti Orimattilaa. Lauantaina meillä oli ohjelmassa rata harjoitukset jotka järjestettin kun oikeast kilpailut, saimme arvostelu paperit ja ratamme video kuvattiin. Verryttelimme itsenäisesti aivan kuin olisimme olleet itsenäisesti kisoissa. Verkassa Vellu oli mukavan rento mutta huomasi kuitenkin että ei aamulla ollut tarhaan päässyt ennen traileriin laittoa. Eli Vellu ei kerinnyt oikein syttyä tarpeeksi ja jäin hieman pohkeen taakse. No oppinhan että ensi kerralla varataan 10 min ainakin lisä verryttely aikaa. Rata itsessään oli noh ei huono muttei hyväkään. Suurempia rekkeitä ei tuulut mutta keskiaskellajit jäivät erittäin vaatimattomiksi. Arvostelut olivat asteikolla 5-7 ja prosentteja saimme He A:2 60,69%. Suurin krittiikki tuli keskiaskelajeista ja vetelyydestä.





´
Sunnuntaina olikin puolen tunnin tunti jossa Antti halusi meillä nähdä takaosakäännöksiä ja letkeää isoa ravia eikä tikittävää lyhyttä ravia. Aluksi olimme isolla puolen kentän kokoisella pääty ympyrällä jossa haimme tuntumaan letkeään ravii niin että Vellulla on selkä ylhäällä ja tahti rento mutta ravin pituus pitkä. Tästä hyvä tahtisesta ravista meidän piti tehdä täyskaarto ja väistää takaisin uralle. Toistimme kumpaakin suuntaan saman. Sitten siirryimme käyntii ja muistimme että käynti on askellaji eikä olotila missä matkustaa. Kun saimme käynnin kuntoon aloimme ensin tekemään 90asteen takaosakäännöksia ja lopuksi muutamat 180asteen käännökset. Nyt sieltä tulikin hyvät keskiravit Antin opeilla. Ja mun katse! Se on tippunut Vellun niskaan... Pitää vissiin käydä useammin tunneilla.








Ateena oli viikonlopun vaan kävelytyksellä ja maistelemassa vihreätä. Niin ja Iivari! Se loisti Savijärven näyttelyissä voittaen oman luokkansa, olemalla paras nuori ori ja reserve Champion nuori!

Kaikki kuvat  hovikuvaaja ©Nelli

7 kommenttia:

  1. Vellu on kyllä niin hienon näköinen ! :) Hyvä Emmi !

    VastaaPoista
  2. Vellu on kyllä niin hienon näköinen :) Hyvä, Emmi!

    VastaaPoista
  3. kivoja kuvia! :) vitsi tää sun blogis on kyl aivan ihana<3 tykästyin tähän heti ku tänne tulin! :)

    fashionsituation.blogspot.com <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! Mukava saada positiivista palautetta!

      Poista