Meille kuuluu kohtuullisen hyvää., hevoset on lähes täysissä kunnossa tosin pientä syysflunssaa oli havaitavissa joku hetki sitten, ja tästä ei olla ihan täysin palauduttu normaaliin liikutukseen vielä. Muuten hevoset voivat karvaisesti ja jopa hieman tuhdisti. Klipperi saa silti vielä odoittaa kaapissa vielä muutaman hetken. Kenttä ei ole vielä mennyt kertaakaan käyttö kelvottomaksi ja sen suhteen on päästy myös kotona muutaman kerran nyt hyppää pikkusia maahan kaivettuja esteitä mielenvirkistykseksi.
Omassa päässä olen suunnitellut tulevaa niin etttä nyt muutama viikko mennää vielä ilman valmennuksia, itsekseen puuhaillen ja sit ennen joulua toivottavasti päästää vielä tosi toimiin valmennusten suhteen enne vuoden vaihdetta jolloin töiden takia tulee vastaa hieman rauhallisempaa hevosten kanssa pakostakin. Tästä työ rutistuksesta kun selviää niin käännetään katseet kohti tulevaa kevättä ja aletaan suunnittelamaan tulevia kisoja.Nyt meille tuli uusia tuulia puhaltamaan oikein urakalla josta toivottavasti saisin tehtyä teillekin tehtyä hieman kertomusta enemmänkin. Sillä meidän kaikki hevoset ovat muuttaneen kotiani lähemmäksi. Harmikseni jouduin jättämään entisen paikan mutta toisaalta uusia tuulia on kiva aina välillä saada, tällä kertaan muuton muodossa.


Hei ei äiti nimi sattumoisin ole Mervi, haha!?! :D
VastaaPoistaJoo on
PoistaKiva postaus ja hienoja kuvia! :)
VastaaPoista- Jemina
Tuossa seisontakuvassa Vellu näyttä tosi punaisen väriseltä :)
VastaaPoista