sunnuntai 1. helmikuuta 2015

Kengitys

 Viime viikolla meillä oli hevosilla kengitys, siinä sitten välillä odotellessa otin muutaman kuvan, vihdoin kun muistin ottaa kameran mukaan tallille ja vihdoin kun sain "vanhan uuden" koneen joten nyt pääsen taas kirjoittelemaan itselleni näitä kirjoituksia.


Klippasin Vellun silloin joulukuun puolella ja se ei ole kasvattanut karvaakaan juurikaan takaisin. Toisaalta ihan mukava, mutta toisaalta voisin haluta kohta jo saada vaihtaa kaulakappaleettoman sisäloimen päälle. Meillä kun on koneellisesti lämmitetty talli ja se pysyy koko ajan samassa lämmössä. 
Ateenalla oli tuossa alku viikosta jokin epämääräinen allerginen reaktio jostain. Koskaan emme saaneet sitä selville mistä johtui, Kutina oli kuitenkin niin kova silloin että koin paremmaksi pyytää eläinlääkäriä antamaan kortisonia sille jotta olo helpottui.



Tästä on siis hyvä jatkaa, kummatkin saivat uudet kengät jalkaan ja käyttäytyivät hyvin. Kummatkin on terveitä tällä hetkellä ja treenit voivat siis alkaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti